Mayors ry

Säännöt

Helsinki 27.3.2012

1 § NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Mayors r.y. ja kotipaikka Helsinki. Yhdistys on perustettu 27.3.2010 Helsingissä.

2 § TARKOITUS JA TOIMINTA

Yhdistyksen tarkoituksena on urheiluharrastuksen ja urheilukilpailutoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen jäsentensä keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

– järjestää voimistelu-, urheilu- ja muita liikuntaharjoituksia sekä koulutustilaisuuksia

– hankkii tarvittavia välineitä

– järjestää näytöksiä, juhlia ja muuta vastaavaa toimintaa

– huolehtii harjoittelumahdollisuuksien järjestämisestä yhdistyksen jäsenille

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.

3 § JÄSENET

Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä sekä yksityisiä henkilöitä että oikeuskelpoisia yhteisöjä. Yhdistykseen voi kuulua myös hallituksen hyväksymiä kannattajajäseniä, joilla ei kuitenkaan ole äänioikeutta. Kannattajajäsenet voivat olla yksityisiä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä. Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenanomus on tehtävä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa. Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

4 § LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Oikeuskelpoisten yhteisöjen jäsenmaksu voi olla yksityisten henkilöiden jäsenmaksua suurempi.

5 § HALLITUS

Hallitukseen kuuluu kuusi (6) varsinaista jäsentä ja 0-2 varajäsentä. Hallituksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla yhdistyksen varsinisia jäseniä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä ottaa tarvittaessa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan siheerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus kokoontuu yhdistyksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään 2 hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet (1/2) hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Hallituksen päätokset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee hallituksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Yhdistyksellä voi olla toiminnanjohtaja, jonka valitsee ja erottaa hallitus. Toiminnanjohtaja hoitaa yhdistyksen juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

6 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi määrätä hallituksen jäsenen tai yhdistyksen toimihenkilön kirjoittamaan yhdistyksen nimen yksin tai yhdessä jonkun toisen nimenkirjoittajan kanssa.

7 § TILIT

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava Toiminnantarkastajille huhtikuun puoliväliin mennessä. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.

8 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsu lähetetään sähköpostitse kaikille jäsenille, minkä lisäksi se laitetaan esille myös yhdistyksen ilmoitustaululle ja websivuille.

9 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä marraskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni. Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

10 § VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja toiminantarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. valitaan hallituksen jäsenet
9. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille kaksi varamiestä, toiminnantarkastajien toimikausi on vuosikokousten välinen aika
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

11 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan, kokouksen puheenjohtajan kanta ratkaisee.Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

Yhteystiedot

Mayor’s Gym / Mayors ry
Kauppakeskus Ruoholahti 4. kerros
Itämerenkatu 21
00180 HELSINKI

Vastaanoton puhelinnumero: +358 40 873 1578

Hallituksen sähköpostiosoite: hallitus(at)mayors.fi

Instagram: @mayorsgym

Facebook: Mayor’s Gym

Mayors r.y:n hallitus

Seuraavat henkilöt on valittu toimimaan yhdistyksen hallituksessa kaudella 15.9.2021-2022. Koko hallitukseen saa yhteyden sähköpostiosoitteessa hallitus(at)mayors.fi.

Minna Lahtipuheenjohtaja
Marjo Peuralavarapuheenjohtaja
Markus Heinänen
Mia Heinänen
Sara Karhunen
Anne-Maarit Valli
Mayors r.y:n hallitus