Mayors Ry perustettiin 27.3.2010 yhtä tavoitetta varten: legendaarisen ”Mayors”-kuntosalin pelastamiseksi ja salin nostamiseksi takaisin hardcore-taivaalle. Ruoholahden kauppakeskuksessa sijaitseva hc-sali oli kokenut kovia viimeisen 8 vuoden aikana. Lukuisat omistajanvaihdokset olivat vaikuttaneet negatiivisesti salin legendaariselle maineelle ja moni kävijöistä kaipasi entisaikojen loistokkuutta. Salikävijät perustivat Mayors Ry:n keväällä 2010 ja siitähän se kaikki sitten lähti.

Mayors salin treenaajista koostuva ydinporukka onnistui innostamaan mukaan puolet salin aktiivitreenaajista ja unelma toteutui marraskuussa 2010 kun Mayors ry osti salin Active-ketjulta.

Mayors ry innoittajana toimii BBC ry, Hyvinkään Kehonrakentajat ry ja Riihimäen Voimailijat ry. Näillä kaikilla yhdistyksillä on pitkä historia – ja omat salit, jotka toimivat samanhenkisten ihmisten kokoontumis- ja treenipaikkoina. Tästä lähti idea Mayors ry:n perustamiseen. Yhdessä päätimme ostaa entisen ”Mayors” -kuntosalin ja nostaa sen takaisin legendaksi!

• Mayors salin omistaa yhdistys ja sitä kautta yhdistyksen omistajajäsenet.

• Liittymismaksuilla kerättiin rahat salin ostamiseen ja kehittämiseen
• Sali avoinna sekä Mayors ry:n jäsenille että muille treenaajlle
• Mayors ry:n jäsenet treenaavat huomattavasti edullisemmin

• Muut kävijät treenaavat normaaliin hintaan

• Salia pyörittää yhdistyksen hallitus, joka valitaan äänestyksellä
• Voittoa tavoittelematon: Ylimääräiset rahat käytetään kuntosalilaitteiden uusimiseen = salin hyväksi!

KANNATUS- JA YRITYSJÄSENYYS:

Mayors ry:hyn voi liittyä myös kannatusjäseneksi tai yritysjäseneksi. Nämä jäsenmuodot hinnoitellaan erikseen. Yritysjäsenien koko henkilökunta voi treenata Mayors-salilla edulliseen jäsenhintaan (10x kortit ja kk-kortit).